26.4.2013
Kävimme vähän kauempana sijaitsevassa ruokalassa puoli kahdentoista
aikoihin. Tilasin Dumplingeja (mykyjä). Ne kelluivat kuumassa vedessä, joten
niitä piti pitää hetki veden pinnan yläpuolella.
Koulutyönä tein käyttösääntöjä nettisivulle ja etsin
yhteistyökumppaneita. Yhteistyökumppaneita on vaikea löytää, koska osun enemmän
pelkille kiinteistövälityssivustoille kuin sellaiselle, joissa useammat agentit
tai yksilöt myyvät/vuokraavat asuntojaan. Olemme saaneet kaksi positiivista
vastausta, mutta tarvitsen projektipäällikön apua viesteihin vastaamisessa.
Projektipäällikkö oli tänään kipeänä.
Koulun jälkeen lähdimme Wandalle. Tiellä oli hirveä ruuhka,
koska monilla alkoi loma. Tapasimme Marryn (saksalainen tyttö) ja Pennyn. Jouduimme
odottamaan n. 20 minuuttia ennen kuin pääsimme kreikkalaiseen ravintolaan, koska
siellä oli täyttä. Söin ison lautasellisen possua, salaattia, ranskalaisia.
Kerroin Pennylle kirpputoreista Suomessa. Kiinassa niitä ei kuulemma ole.
Syötyämme lähdimme meille juomaan hieman, koska Wandan ainoa
baari oli tyhjä. Kävimme Walmartissa hakemassa juotavaa. Ostin ison Colan,
johon voi lantrata kirkasta. Penny ja Marry ihailivat näköalaa 30 kerroksen asunnostamme.
Join loppujen lopuksi vain yhden lasin vodkakolaa. Kun tytöt olivat lähteneet
kotiin, katsoimme Miian kanssa Pitch Perfectin. Minuun se vetosi, koska
päähenkilö oli rockhenkinen ja hieman ulkopuolinen eikä päästänyt ketään
lähelleen.